Kasvoin aikani kuin peruna pellossa. Kukin komeasti ja tuotin runsaasti satoa.

Nautin tuulesta ja auringosta, rankkasadekin tuntui minusta hyvältä.

Olin toisten joukossa ja tein oman työni antaumuksella. Kasvatin itseni komeaksi muiden rinnalla.

En silti nauttinut kaikesta loistostam vaikka maaperä olikin hyvä.

Aloin hiljalleen kuihtua ja menettää voimaani.

Uudet perunat allani kyllä kasvoivat komeasti, niistä olikin tullut jo aika isoja.

Pulleat perunat kerättiin pois ja minä jäin pellolle ihmettelmään.

Aloin maatua vanhaan peltoon.

Sisäisesti kaipasin uusille pelloille, nauttimaan elämästä ja itsestäni.

Varteni tarrautui traktorin renkaaseen, pyörin siinä aikani ja lopulta päädyin ihan uuden viljelijän pellolle.

Siellä maaduin jälleen, ja odotin omaa aikaani. Ja ihme tapahtui!

Kylkeeni oli jäänyt pienenpieni siemen ja pian varteni alkoi jälleen kasvaa.

Annoin kaikkeni, koko sieluni uudelle elämälle ja kasvulle.

Kasvoin päivä päivältä, sain paljon uusia ystäviä, sadetta ja aurinkoa.

Pieni puro virtasi lähellä, siinä sammutin janoni.

Täällä  olen ja nautin ajasta, joka on minulle suotu!